Vaaleista on aikaa kuukausi ja mielessäni on edelleen suuri kiitollisuus saamastani luottamuksesta. Jatkan työtä eduskunnassa todella innolla. Tätä intoa on lisännyt myös uudet haasteet hallitusneuvotteluihin osallistumisen kautta.

Meillä päättäjillä on nyt edessä kova urakka talouden suunnan kääntämiseksi, työllisyyden parantamiseksi ja valtion velkaantumisen pysäyttämiseksi.

Suomi on pyrkinyt koko vuonna 2008 alkaneen laskusuhdanteen ajan rakentamaan velkaelvytyksellä ikään kuin siltaa paremman taloudellisen kasvun ajalle. Kun tuota parempaa korkean talouskasvun aikaa ei olekaan nyt näkyvissä, sillasta uhkaa tullaa laituri, jonka päässä aallot käyvät korkealla.

Tehtävää ei helpota yhtään kuluneet neljä vuotta, jolloin päätöksiä ei saatu aikaan. Siksi uuden hallituksen pääviesti tuleekin olemaan uudistusten ja ratkaisujen tekeminen. Sopeutuksiakin tarvitaan, mutta vielä tärkeämpää ovat työpaikkojen kasvuun ja kansainvälisen kilpailukykymme parantamiseksi tähtäävät rakenneuudistukset.

Velkaantumisen pysäyttämistä odottavat varmasti myös tulevat sukupolvet, tämän päivän nuoremme. Osa heistä juhlii nyt valmistumista ammattiin tai painaa valkolakin päähänsä ylioppilastutkinnon suorittamisen kunniaksi. Myös meidän perheessä juhlitaan uutta ylioppilasta.

Nuorilla on edessä tulevaisuus. Heidän mielessä on unelmia ja haaveita tulevista opiskeluista ja työpaikasta. Siksi emme voi jättää lapsillemme ja nuorillemme perintönä huonoja palveluita, työttömyyden uhkaa ja valtavaa velkakuormaa. He ovat ansainneet parempaa. Suomi on laitettava nyt kuntoon, vaikka se tulee tarkoittamaan kipeitäkin ratkaisuja.

Sopeutuksia tehdessä on muistettava kuitenkin arvoratkaisut. Emme voi rokottaa vain vähäosaisia. Kaikki suomalaiset on pidettävä osallisena yhteiskunnassamme. Myös palveluiden ja työpaikkojen keskittämiselle on pantava stoppi. Vaikeissa säästöpäätöksissä korostuvat sekä sosiaalinen että alueellinen oikeudenmukaisuus. Tehtäväni on pitää myös Lapin puolta.

Hallitusneuvotteluissa on noussut esiin myös yrittäjyyden ja kokeilujen kulttuuri. Tähän liittyy myös epäonnistumisen salliminen. Niistä voi oppia paljon. Mielestäni sama tulisi koskea myös nuoriamme heidän etsiessään omaa ammattiaan. Monelle peruskoulunsa päättäneelle tai ylioppilaalle jatko-opiskelupaikan valinta ei ole helppoa. Myös moni vanhempi jo työelämässä oleva miettii, mikä minusta tulee ”isona”. Meidän tuleekin luoda elinikäisen oppimisen kulttuuri, joka mahdollistaa myös opiskelupaikan ja ammatin vaihtamisen joustavasti.

Näillä ajatuksilla haluan toivottaa erityisesti onnea kaikille koulunsa päättäville!