Lappi ja kotikaupunkini Rovaniemi on täynnä upeita luonto- ja retkeilykohteita. Osassa niistä on rakennettua infraa: laavuja, pitkospuita ja siltoja, jotka mahdollistavat hienoista kohteista nauttimisen myös liikuntaesteisille. Lähimpänä kaupungin keskustaa on muun muassa Koivusaari ja Vaattunki- ja Vikakönkään retkeilyalueet.

Hieman kauempana keskustassa on todella upea kohde, Auttiköngäs, joka monelta kaupunkilaiselta on saattanut jäädä kokematta. Minun mieleen Auttiköngäs on jäänyt jo lapsuuteni ja nuoruuteni vuosilta. Vierailut Auttikönkäälle, ja erityisesti laskeutuminen vanhan uittorännin viertä kulkevia portaita alas kanjoniin, tekee vaikutuksen. Matkalla koskessa kuohuvaa vesi nakkaa pärskettä kasvoille ja laskeutuu jylisten kallioiden väliin virraten jälleen rauhallisesti reilun parin kilometrin päässä riippusillan ali. Siellä Auttikönkään reitti ylittää joen ja sillan kohdalla voi hetkeksi levähtää istahtaen laavulle tulistelemaan.

Auttikönkään reitti ei ole ihan helppo korkeuseroineen. Kuitenkin se onnistuu kulkea läpi pienten lastenkin kanssa, jos rakenteet ovat kunnossa. Nyt rakenteet eivät ole kaikilta osin kunnossa. Uittorännin tai uittoruuhen, joksi sitä myös kutsutaan, kunnostaminen on tekemättä. Vierailija ei pääse laskeutumaan alas kanjoniin, joka on suuri vahinko. Muutkin rakenteet vaativat vielä kunnostusta.

Uittoruuhen kunnostaminen olisi kulttuuriteko, joka hyvin sopisi osaksi Suomi 100 vuotta -hanketta juhliessamme pian 100 -vuotiasta isänmaatamme. Kun uittotoiminta on loppunut, on Kemijoestakin useimmat uittorännit purettu. Uittokulttuurin vaaliminen edellyttää joidenkin kohteiden säilyttämistä. Auttiköngäs olisi tähän erinomainen kohde.

Auttikönkään rakenteiden uusimisesta on valmiit suunnitelmat. Rahaa tarvittaisiin noin 250 000 euroa. Se ei ole mahdoton summa. Tämä olisi sopiva yhteishanke, jossa voisivat olla mukana Rovaniemen kaupunki, Metsähallitus, Kemijoki Oy, Lapin liitto sekä Suomi 100 vuotta -hanke.

Auttiköngäs on upea kohde. Siksi meidän tulee mahdollistaa tulevillekin pikkupojille ja tytöille sekä kaikille retkeilijöille saman uskomattoman hienon elämyksen kokemisen, jonka itse olen saanut kokea − laskeutumisen tukkirännin viertä kohti kanjonin pohjaa. Laitetaan Auttiköngäs kuntoon!