Matkailu luo juuri nyt suoria ja myös välillisiä työpaikkoja Lappiin. Pieniä kasvun esteitä on kuitenkin ilmennyt ja niitä tulee aktiivisesti karsia.

Yksi hankalaksi koettu asia on se, ettei kiinalaisten matkailijoiden ajokortti ole kelvannut Suomessa. He eivät voi ajaa autoa, mutta eivät myöskään osallistua esimerkiksi moottorikelkkasafareille yleisillä reiteillä. Tämä on tuottanut ongelmia ja harmillisia tilanteita.

Kiinasta on voitu varata netin kautta etukäteen vaikkapa minibussi. Suunnitelmassa on saattanut olla perheen matka Leviltä Rovaniemelle tai Rovaniemeltä Kemin lumilinnaan. Autoa noudettaessa on jouduttu toteamaan, että ajoneuvoa ei voidakaan luovuttaa, kun ajokortti ei kelpaa. Jokainen voi kuvitella vastaavan tilanteen omalle lomamatkalleen ja tilanteesta syntyneen mielipahan.

Mistä tässä pohjimmiltaan on kysymys? Suomessa tunnustetaan täällä ajamaan oikeuttaviksi ajokortit, jotka on myönnetty muissa EU- ja ETA-maissa sekä valtioissa, jotka ovat liittyneet Genevessä tai Wienissä tehtyihin kansainvälisiin tieliikennesopimuksiin. Sopimuksissa määritellään tietyt ajokorttien ja liikenteen perusperiaatteet, joihin sopimuksiin liittyneet valtiot ovat sitoutuneet. Kiina ei ole liittynyt näihin sopimuksiin.

Nyt ajokorttilaki on muuttumassa. Samassa yhteydessä valmisteltu muutosta, jonka mukaan Suomen tunnustamissa valtioissa annetut ajokortit hyväksyttäisiin täällä ajamaan oikeuttaviksi. Näin kiinalaisetkin voisivat saada ajo-oikeuden Suomessa.

Ministeri Berner on suhtautunut tähän ajamaani asiaan koko ajan erittäin myönteisesti. Hän on luvannut tuoda lainsäädäntömuutoksen eduskuntaan heti syyskauden alussa. Eduskunnan ja erityisesti liikenne- ja viestintävaliokunnan käsiin jää, saammeko muutoksen voimaan jo vuoden 2018 alussa vai meneekö ajokorttilain voimaantulo ensi kesään. Olen keskustellut jo liikennevaliokunnan jäsenten kanssa ripeästä asian käsittelystä eduskunnassa. Muutos olisi hyvä saada voimaan jo tulevaan kevätsesonkiin.

On myös niitä, joiden mielestä kiinalaisille ei tulisi myöntää ajo-oikeutta, koska he eivät osaa ajaa talvella autolla. Saattaa tämä väite osaksi tottakin olla. Nurinkurista kuitenkin on, että esimerkiksi Hong Kongista ja Taiwanista tulevat turistit saavat ajaa Suomessa autoa ja kelkkaa, mutta Manner-Kiinasta tulevat eivät. Hong Kongissa on vieläpä vasemmanpuoleinen liikenne. Sekin on hyvä muistaa, että Lapin ystävyysmaakunnassa 38 miljoonaa asukkaan Kiinan Heilongjiangissa on talvisin lunta ja pakkastakin usein yli kolmekymmentä astetta.

Matkailun kasvun vauhdittamiseksi tarvitaan suurempia ja pienempiä tekoja. Ajokortti myös kiinalaisille on yksi niistä.